Kikan kukka & lahja myymäläkalusteet

 Kikan kukka & lahja myymälässä käytetyt myymäläkalusteet ovat pääasiassa puisia. Osassa pöytiä on pöytälevyn päällä lasitaso helpottamassa pöytien puhtaana pitoa. Osa myymäläkalusteina käytetyistä pöydistä ovat myös myytävinä, joten myymäläkalusteet eivät ole täysin yhdenmukaisia kuten ketjumyymälöissä. Myymälän henkeen ja vanhan puutalon miljööseen sopivat eripariset, vanhat puusta tehdyt kalusteet paremmin kuin uudet tai kokonaan metalliset kalusteet.

Enimmäkseen myymäläkalusteet ovat mustia tai ruskeita. Poikkeuksena tästä ruusujen alla oleva vanhasta ovesta tehty pöytä, valkoinen sesonkipöytä sekä yksi myynnissä oleva pöytä, jossa pöytälevy on teräksen väristä metallia ja jalat ovat valkoiset. 

Kukkakaupan myymälästä otettu kuva jossa näkyy erilaisia leikkokukkia
Ruusujen alla olevaan pöytään on tehty vanhasta ovesta pöytälevy.

Eri korkuisia tasoja on mielestäni käytetty luovasti. Esimerkiksi leikkokukat ja valmiit kimput sijaitsevat nousevilla, porrasmaisilla tasoilla joista kerroin jo esillepanoalueita käsittelevässä postauksessa. Myös muuten tasaiseen ruusupöytään on lisätty muutama puulaatikko tuomaan nousua. Vastaavia ja suurempia puulaatikoita hyödynnetään myös ulkoesillepanoja rakennettaessa.

Myymälän seinillä on käytetty suhteellisen vähän kalusteita, sen lisäksi että liikkeessä on paljon ikkunapintaa, on monet tuotteet kiinnitetty suoraan seinälle. Pääasiassa koriste-esineitä ja sisustustavaroita on sijoitettu erilaisille myymälän seinillä oleville hyllyille, sekä myymälän perällä on suurempi ruukkuhylly jossa on esillä runsaasti erilaisia kukkaruukkuja.


Erilaisia kukkaruukkuja seinähyllylle aseteltuna.
Myymälän perällä oleva ruukkuhylly.

Kalusteet kassa-alueella


Kassa-alueella olevia myymäläkalusteita.
Kassa-alueen myymäläkalusteet. Vasemmassa etureunassa näkyy myös hieman porrasmaisesti nousevia tasoja.

Kassa-alueella on käytetty aiemmin mainitsemiani erikorkuisia tasoja kassan vieressä sijaitsevien leikkokukkien alla, sekä sijoitettu kassan edessä ja sivulla oleville pöydille ruukku- ja leikkokukkien lisäksi erilaisia korttitelineitä. Koska leikkokukat sekä erilaiset tilaustyöt kaipaavat usein lisäkseen kortin, on helpointa että ne sijaitsevat kassan läheisyydessä. Lisäksi kassa-alueella on myynnissä pieniä koriste-esineitä ja avaimenperiä.

Erilaisten korttien seinä ja teline esillepano
Kassa-alueen päädyssä olevat korttihyllyt ja -teline.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti