Kikan kukka & lahja, ruukkuseinän esillepano

 Myymälän päädyssä sijaitsee ruukkuseinä, jossa on esillä useita erilaisia kukkaruukkuja sekä ruukkusuojia. Koska ruukkuseinä on piilossa myymälän perällä, sieltä siirretään tiheästi ruukkuja esille enemmän myymälän puolelle ja usein asiakkaiden kanssa seinustan ääressä etsitään sopivaa ruukkua. Lisäksi uusien kukkien saapuessa, ne sijoitetaan esille usein ruukkuseinältä poimituissa ruukuissa. Tämän vuoksi ruukkuseinä "elää" jatkuvasti, ja sen esillepano ei pysy siistinä kauaa ilman järjestämistä. 

Sain järjestää ja rakentaa kokonaan uuden esillepanon ruukkuseinälle, siinä kiinnitin huomiota siisteyteen ja siihen, että ruukkusuojat tulisivat paremmin esille. Aiemmin ne olivat piilossa ruukkuseinän ja viereisen pöydän kulmassa. Siirsin myös muutamat kesäisimmät ruukut sivuun, jotta sain tilaa uusille malleille. 

Jouluruukut myös saapuivat vasta, joten rakennan ruukkuhyllyn ja sen ympäristöön uuden esillepanon jotta sesonkituotteet nousisivat paremmin esille.


Kuvassa vanha puusohva jonka päällä on paljon tavaraa
Sohva, jonka päälle kuormaa oli purettu, ennen esillepanoa.

Tekemäni esillepano.

Järjestin sohvalla olleet tyynyt ja viltit väreittäin ja kuvasta huomaan, että olisin voinut sijoittaa viininpunaiset tyynyt vasempaan reunaan, vaikkeivat ne olekaan niin massiivisia kuin vasemmassa reunassa olevat huovat. Lisäksi voisin kokeilla sitoa huovat "rulliksi" leveällä kangasnauhalla, sillä silloin ne pysyisivät siistimmin esillä. Sohvan edessä olleet tähdet sijoitin muualle myymälään, sillä siellä ne nousevat paremmin esille. Siistin myös nopeasti sohvan takana olevan hyllyn, ja sijoitin osan raskaimmista tuotteista, kuten lyhdyistä alemmalle hyllylle. 


Runsaasti erilaisia kukkaruukkuja hyllyillä
Ruukkuseinä ennen

Erilaisia kukkaruukkuja hyllyillä
Ruukkuhyllyyn tekemäni esillepano

Ruukkuseinän esillepanossa pyrin jättämään pöydän ylimmän tason mahdollisimman tyhjäksi, jotta siihen olisi helppo laskea kukkia ruukkujen sovittamista varten. Sijoitin kaikki valkeat ruukut ylimmälle hyllylle, sillä useita, myös samanlaisia, valkoisia ruukkuja löytyy jo myymälän puolelta. Mustat ja harmaat ruukut sijoitin alimmalle seinähyllylle, ja värilliset sen yläpuolella oleville kahdelle hyllylle. Pyrin ryhmittelemään värejä mahdollisuuksien mukaan. 

Ruukkusuojat sijoitin vasemmalla puolella olevan pöydän alle koreihin, sekä ruukkyhyllyjen alla olevan pöydän alimmalle tasolle koreihin koon mukaan. Vaihdoin osaan ruukkukukista erilaiset ruukut.

Koska monia ruukkuja on vain yksi tai muutama kappale, ja osaa taas useampi mutta eri kokoisina, on niiden sijoittaminen vertikaalisesti malleittain haastavaa. Sen vuoksi sijoitin samanlaiset ruukut koosta riippumatta horisontaalisesti väreittäin.

Uudessa esillepanossa aion säilyttää ruukkusuojien paikat ennallaan, sillä ne toimivat paremmin kuin oletin. Siirrän vaaleanvihreät ja vaaleansiniset ruukut mahdollisuuksien mukaan pöydän alahyllyille, ja täytän niiden tilalle uusia, jouluisempia ruukkuja. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti